Matkakertomus MB Trophy 2022 loppukilpailuun

06.10.2022

Koskigolfin jäsenet pelaavat monia eri kilpailuita ja kiertueita ja aika ajoin myös menestystäkin saavutetaan. Seuramme pelaaja Kari Salonen saavutti Suomen alkukarsintojen kautta paikan MB Trophyn loppukilpailuun Saksaan. Onnittelut vielä näin jälkikäteen, kova saavutus. Tässä Kassun matkakertomus finaaliviikon tapahtumista kuvien kera.

 

Mercedes Trophy World Final 28.09.2022-03.10.2022

Kilpailu järjestettiin Stuttgartissa, Mercedes Benzin kotipaikassa.

Kilpailu sisälsi kolme kierrosta kahdella eri kentällä, Golf Nippenburgissa sekä Stuttgart Golf Solitudessa. Kilpailussa pelimuotona oli Pb. Pääsin kilpailuun Suomen karsinnan voittajana Viipurin Golfista, sekä Suomen maa finaalin voittajana Sarfvikista. Karsintakilpailuista lähtien, kisaan osallistuu vuosittain yli 60 000 Mercedes Benz asiakkuuden omaavaa golffaria.

Mercedes Trophy World Final kilpailuun osallistui 22 maata, kolmihenkisen joukkuein. Meiltä Suomesta pääsi mukaan matkaan vain kaksi henkilöä, yhden meidän pelaajan sairastumisen johdosta kilpailua edeltävänä iltana. Kilpailussa pelataan maiden kesken Nation Cup, sekä henkilökohtainen Pb kilpailu. Nation Cupin voiton vei Espanja, kuten myös henkilökohtaisen kilpailun voiton sarjassa HCP 0-8,7, johon itsekin osallistuin. 

Pelasin toisen kierrokseni kilpailun voittajan Eduardo San Sebastian Rodriquezin kanssa. Meillä oli todella hyvähenkinen ja hieno kierros yhdessä. Sovimmekin että ei jäänyt tuo kierros viimeiseksi pelikerraksi meidän osaltamme. Ehkä näemme ”Edun” joku päivä Koski Golfin kentällä pelaamassa.

Puitteet kilpailussa olivat amatöörin silmin todella huikeat. Meistä pidettiin huolta samalla tavalla kuin isojen poikien peleissä ammattilaiskiertueilla. 

Kilpailussa tapasin uusia ystäviä ympäri maailmaa ja olin positiivisella meiningillä liikkeellä. Pelini sujuivat kohtuullisen hyvin, sijoituin sijalle 6 omassa sarjassani. Nation Cupissa olimme altavastaajina, yhden pelaajan pois jäännin takia. Voitimme kuitenkin Ruotsin ja muutaman muun maan ja sijoitus oli 15. Kelit olivat hyvin samanlaisia kuin meillä syksyllä Suomessa. Viimeisenä päivänä vettä satoi taivaan täydeltä, mutta se ei menoa haitannut.

Parhaan tuloksen pelasin Nippenburgin kentällä jossa sain 35Pb. Saman päivän aamuna Bernhard Langer tuli rangelle katsomaan meidän lämmittelyitä päivän peleihin. Otettiin siinä sitten yhteiskuva ja vaihdettiin muutama sana. Jäi hieno muisto matkaan siitäkin hetkestä.

-Kassu-

2a439a5d f7a5 427c 85b3 fef1d657c8ca2

Prize Giving Ceremony

3f06ff3d 2f87 4b7d 8ccc 79baa62e4b60

5b3d1936 19a9 4f07 8547 223350077da9

Bernhard Langer ja Kassu

6b0826aa 9e34 4090 9639 a5e4a63f13f3

Team Spain ja Kassu

8c3189f9 ac38 42d7 b16f a903a523ab46

Tässä ollaan lähdössä AMG:n tehdasvierailulle

653b12b8 9b03 41c8 a21e 699c4f2897d3

Hotellin hissikin teipattu asianmukaisesti

664bbefe 30ce 437a a811 f671924440d8

Tanskan joukkueen kanssa vietettiin paljon aikaa iltaisin

6090e7b9 d220 4001 94f0 b8a2141f95a6

7729977c 362b 4249 bdab cb45a10f9002

Illallinen paikallisessa ravintolassa

c31db5b6 496f 400a 85a3 2f2806b95c61

Hotellin aula

c056ee30 fb8e 43c4 8d1d e849cd319b8a

Hotellilla

d60273c3 f492 416d a255 fa76853575b9

Claret Jug ja TEAM FINLAND

ee7fc8ac f6d1 42d7 9ca7 a5fb3968e6a6

Pelaajien rekisteröinti

8dc0f848 d6dd 4356 93be ccb8ff392d5e2

Mercedes Museum